Lukivaikeus ja aistiyliherkkyys käsi kädessä

Piirtäminen auttaa keskittymään, kuuntelemaan ja kynän ääni paperilla liikkuessa edestakaisin on apuna häivyttämässä ulkopuolista hälinää.

Lukivaikeus näyttäytyy itselläni lähinnä lukemisen hitautena sekä epäsanojen sisäistämisen hankaluutena. Aivoni sisäistävät epäsanoiksi muun muassa vierasperäiset sanat ja ihan kaikki ulkomaan kielet. On myös häilyvä raja, sen suhteen, missä oppimisen ongelmaa aiheuttaa lukivaikeus, missä aistiyliherkkyys ja milloin ne yhdessä. 

Selvää kuitenkin on, että aistiyliherkkyys ei millään muotoa helpota luokassa tai väkijoukossa oppimistilanteita, saati TYKY-päivästä selviytymistä, jos ärsykkeettömään tilaan ei ole mahdollista päästä. Sen sijaan, että voisin keskittyä oppimiseen, yritän selviytyä esimerkiksi äänimaailman kanssa.

Varaan aina mukaan kynän ja paperia, siltä varalta, että niitä ei ole paikan päällä saatavilla. Mikäli stabiilia ympäristöä ei ole mahdollisuutta luoda, alkaa uppoutuminen omaan maailmaan. Koitan sulkea ympärillä olevat äänet ja tuoksut kauas mielestäni ja piirrän taukoamatta. Jos luennoitsijalla on mukava ääni ja ulosanti, kuuntelen sivukorvalla hänen puhettaan ja samalla opin. Piirtäminen on osin pakotie tilanteesta, jos on aivan pakko olla läsnä, vaikka aistiärsyketulva on aivan liian suuri.

Aistiärsykkeetön tila 

Olen ollut aina hyvin työorientoitunut. Sieluni suorastaan janoaa työtä, lisäoppia ja haasteita. Mitä suurempi haaste, sitä hanakammin käyn siihen kiinni ja työskentelen väsymättömästi. Kunhan saan tehdä rauhassa, aivan rauhassa. 

Opiskelisin ja työskentelisin varmasti äänieristetyssä umpiossa, jos se olisi mahdollista. Tulisin poterostani ulos vasta, kun on ihan pakko.

Itselleni ovat yleensä aina valikoituneet hyvät työpaikat. Pääasiassa niissä olen voinut toteuttaa introvertin aistiyliherkän henkilön uraunelmaa. Olen saanut työskennellä yksin ja tahdittaa aika pitkälti itse muut aistiärsykkeet, kuten asiakastapaamiset itselleni sopivaan tahtiin. Tai ainakin työ on aina tarjonnut palautumisaikaa aistiärsykkeiden jälkeen, jolloin lukivaikeus ei oikeastaan ole nostanut päätään häiritsevästi tai työtä estävästi. Olen toki tietoisesti vältellyt työtehtäviä, joissa pitäisi tuijottaa työpäivät pääksytysten pelkkää tekstiä tai numeroita.

Hyvinvoinnista pahoinvointia?

Työnteko on motivoivaa ja mukava, kunnes hiljaisuuden aina jossain vaiheessa rikkoo tiedote TYKY-päivästä tai jostain muusta karkelosta, joihin on pakko osallistua.  Silloin niin sanotusti lähtee matto alta. Tuijotan epäuskoisena kutsua ja mielessäni mietin tuhat ja yksi tapaa luikerrella pois tästä liikaa aistitulvaa sisältävästä, pakollisesta tapahtumasta.

Lopulta koittaa tämän iloisen työhyvinvointia parantavan päivän alku. Saavun paikalle. Kohteliaasti tervehdin muita läsnäolijoita. Vaikka oikeastaan jo siinä vaiheessa muiden ihmisten äänet, tuoksut ja eleet ovat tukkineet kaikki aistikanavat niin tehokkaasti, että en oikeastaan pystyisi edes nimeämään kaikkia kohtaamiani ihmisiä. 

Toimin vähän kuin robotti, koska niin kuuluu tehdä. Suunnistan kohti naulakoita mahdollisimman suoraan ja sieltä taas suorinta tietä kohti itselleni parasta mahdollista istumapaikkaa.

Ajoneuvoja ja yksisuunteinen liikennemerkki Marian piirtämänä muistiinpanona vihossa. Tässä kuvituskuvana.
Riippuu oikeastaan aiheesta, onko piirroksillani mitään syy-yhteyttä aiheeseen.

Kuulosuojaimilla ja etäisyydellä oma rauha

Lasten onneksi annetaan käyttää jo kuulosuojaimia päiväkodeissa ja kouluissa, jos lapsi niistä hyötyy. Osa varmasti hyötyy melko paljon. Mutta mitäpä työkaverit ajattelisivat, jos saavun työhyvinvointipäivään iloisesti hymyillen kuulosuojaimet korvilla?

On alkamassa päivän mittainen selviytymistaistelu, joka pitää suorittaa koska on “pakko”. Koska kuulosuojaimia ei ole, yritän löytää itselleni paikan, mahdollisimman kaukana muista. Aina se ei ole mahdollista, jos kaikki paikat on loppuunmyyty.

Välimatkalla muihin voi yrittää vähentää edes hieman haju- ja äänimaailman tunkeutumista omalle alueelleni. Silloin on vielä mahdollisuus pystyä keskittymään, oppimaan ja omaksumaan uusia asioita, ehkä jopa nauttimaan päivän annista, alun epäluulojen sijaan. 

Selviytymiskeinot voi käydä vähiin

Kaikki eivät pidä siitä, että joku piirtää luokassa tai luennolla. He voivat häiriintyä siitä, jopa luennoitsija. Siinä vaiheessa tuleekin ongelma vastaan. Miten olet läsnä, koska on pakko, vaikka syvällä sielussasi viiltää tuskasta niin paljon, että et pystyisi olemaan siellä enää hetkeäkään. Vessareissullekaan et voi unohtua koko päiväksi, vaikka se saattaa olla ainut paikka missä on rauhallista.

Samassa tilassa voi olla muilla omia keskittymisen apukeinoja. Voi olla, että eri tapoja käyttävät häiritsevät toinen toisiaan. Joku muu voi rentoutua, vaikka kutomalla sukkaa, mutta ääniyliherkällä puikkojen kilinä voi viedä viimeisenkin kyvyn keskittyä.

Piirtäminen oppimisen tukena

Piirrokset ovat Maria Tuomialhon tuntimuistiinpanoja.

Ulkopuolisesta piirrokseni paperilla voivat näyttää hyvinkin epäloogisilta. Esimerkiksi ajoneuvotekniikan tunnilla olen piirtänyt pääasiassa ihmisiä luistelemassa, metsässä ja niin edelleen. Kuljetuspalveluiden tunneilla olen sen sijaan pitäytynyt lähinnä ajoneuvoissa, välillä jopa oikeaa aihetta sivuten.

Riippuu oikeastaan aiheesta, onko piirroksillani mitään syy-yhteyttä aiheeseen. Mikäli vastaan tulee jotain uutta, joka on syytä muistaa, piirtyy se usein paperille melko realistisessa muodossa. Mikäli tulee vastaan lähinnä aiemman kertausta, voi paperille syntyä oikeastaan mitä tahansa.

Piirtäminen auttaa keskittymään, kuuntelemaan ja kynän ääni paperilla liikkuessa edestakaisin on apuna häivyttämässä ulkopuolista hälinää.

Vaihtoehtoja teemapäiviin osallistumiseen

Olen joskus ihmetellyt, miksei meitä erilaisia oppijoita huomioida. Anneta vaikka vaihtoehtoa tehdä joku muu työhyvinvointi asia omaehtoisesti tai anneta vain olla töissä.

Reilu vuosi sitten olin hyvilläni monien kaltaisteni puolesta, sillä koko maassa siirryttiin etäopintoihin ja etätöihin. Se olisi minullekin ollut paras mahdollinen koulutie, varmasti aivan alkumetreiltä asti, sekä etätyö olisi työpaikkana unelmaduuni.

Ajattelin, että ehkä muun muassa etäkouluja kehitettäisiin entisestään palvelemaan tarkoitustaan paremmin, eikä paluuta täysin normaaliin luokkaopetukseen ehkä enää olisi.  Onhan etätyö todennäköisesti tulevaisuutta. Ihmisten olisi hyvä oppia pienestä pitäen etätyöskentelyyn päivänä, parina viikossa. Tulevaisuudessa heillä olisi hyvät valmiudet suoriutua etätyön haasteista työelämässäkin.

Etäkoulujahan ei sitten sen enempää ainakaan varhaisemmilla oppiasteilla kehitetty. Vedottiin muun muassa sosiaalisen eristämisen haittoihin etäkoulun vuoksi. Tämä on itselle ja varmasti muutamille muille pettymys. Varmasti on lisäkseni muutama muu opiskelija, joka nimenomaan hyötyisi hyvin järjestetystä. Opiskelusta mahdollisimman pienin aistiärsykkein.

Kirjoittaja Maria Tuomialho on Erilaisten oppijoiden liiton kokemusasiantuntija

Kokemusasiantuntija Maria Tuomialho

Olen Maria Tuomialho, 42-vuotias pientilan emäntä Satakunnasta. Olen 5-vuotiaan tytön äiti. Meillä asustaa myös muun muassa vuohia, lampaita ja hevosia. Tilamme päätuotantosuunta on villantuotanto.

Koulutukseltani olen henkilöstöhallinnon tradenomi, yhdistelmäajoneuvon kuljettaja, vartija, hevosenhoitaja sekä maaseutuyrittäjä. Olen työskennellyt kaikissa ammateissa. Nykyään olen osa-aikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Teen myös osa-aikaisena työtä palvelututkimuksen parissa sekä kokemusasiantuntijana. Omat kokemusalat ovat lukivaikeus, aistiyliherkkyys, astma, tules-sairaudet, krooninen kipu sekä yksinhuoltajuus maatilalla.

Minulla on keskivaikea lukivaikeus lukemisessa. Aivoissani on myös kehityksellinen variaatio sekä tapaturman seurauksena lievä aivovamma. Kehityksellisen variaation ja tapaturman seurauksena olen aistiyliherkkä. Olen aistiyliherkkä äänille sekä tuoksuille.

Itsestäni välillä tuntuu, että yhä tänä päivänä välillä hieman sekoitetaan ne aistiyliherkät, jotka eivät ole “vain tottuneet ääniin” ja ne aistiyliherkät, joilla herkkyys johtuu esimerkiksi aivojen “tilanteesta”. Jälkimmäistä ryhmää siedätettäessä äänin, voidaan mahdollisesti myös pahentaa ongelmaa.

Haluaisin itse tuoda esiin aistiyliherkkien elämän haasteita, jotta tätäkin ryhmää tulevaisuudessa voitaisiin ymmärtää enemmän. Antamalla sopivat työkalut – ja työrauha, saataisiin myös aistiyliherkkien elämä helpommaksi ja ehkä “heistä jopa enemmän tehoja irti”, kun energiaa ei kuluisi niin paljon aistitulvasta selviytymiseen.