Kuntoutussäätiö-oppimisvaikeuksiin tukea kotisohvalle

Oppimisen tuen keskus tarjoaa monipuolisesti tukea oppimisessa koettuihin vaikeuksiin. Uuden Oppi-digi-hankkeen myötä lisääntyvät ilmaiset verkkomuotoisen tuen palvelut, joihin on helppo tulla matalalla kynnyksellä. 

Kun poikkeusaika keväällä alkoi Suomessa, pisti se monella arjen kuviot uusiksi. Kuntoutussäätiöllä tämä tarkoitti monen muun paikan tavoin työntekijöiden ja asiakkaiden siirtymistä päätteen päähän ja vanhojen työtapojen miettimistä uusiksi. Onneksi pohjimmaiselta luonteeltaan ihminen taitaa olla ongelmanratkaisija, sillä melko nopeasti aloimme työntekijöiden kesken ideoimaan uusia tapoja toteuttaa oppimisvaikeuksien parissa tehtyä työtä, jota olemme Oppimisen tuen keskuksessa tehneet jo muutaman vuoden ajan.  

Suunnitteluun saatiin uutta vauhtia, kun Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) julkaisi avustushaun, jolla järjestöjen ja muiden toimijoiden olisi mahdollista kehittä etenkin etänä tapahtuvaa toimintaa. Nyt avustuspäätöksen turvin Kuntoutussäätiöllä starttaa Oppi-digi-nimellä kulkeva hanke, joka keskittyy etänä tapahtuvan tuen lisäämiseen oppimisvaikeuksia kokeville ja aiheen parissa työskenteleville. Yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat ADHD-liitto ja Erilaisten oppijoiden liitto. 

Oppi-digi:ssä haluamme sekä kehittää että tarjota etätukea. Tulemme syksyn aikana tarjoamaan lisätyin päivystysajoin joka viikko Oppimisvaikeus.fi-sivustolla neuvontaa chat-palvelussa. Siellä oppimisvaikeuksiin perehtyneeltä psykologilta voi kysyä mitä tahansa mielessä pyörivää oppimiseen liittyvää kysymystä. 

Loppusyksystä starttaa webinaari- eli verkkoseminaarisarja, jossa on mahdollista kuulla lyhyitä alustuksia erilaisista oppimisvaikeuksiin liittyvistä aiheista. Alustusten pohjalta käydään keskusteluja ja vaihdetaan kokemuksia. Webinaarisarjan ensimmäinen osa käsittelee lukivaikeutta ja muiden webinaarien aiheisiin voi vielä vaikuttaa jättämällä meille palautetta.

Hankkeessa tarjotaan myös verkkomuotoista yksilövalmennusta. Valmennukseen kuuluu 2-5 tapaamiskertaa, joissa voidaan keskittyä yhteen tiettyyn oppimiseen liittyvään haasteeseen tai sen ohella esiintyvään jaksamisen tai mielenterveyden ongelmaan, joka heijastuu esimerkiksi opiskeluun.

Kaikkiin verkkopalveluihin saa osallistua oppimisessa vaikeutta kokeva nuori tai aikuinen. Webinaarit on tarkoitettu oppimisvaikeuksia kokevien lisäksi myös aiheen parissa toimiville ammattilaisille. 

Oppi-digi-hankkeesta sekä sen tapahtumista julkaisemme lisää tietoa Oppimisen tuen keskuksen nettisivuilla sekä Oppimisvaikeus.fi-sivustolla. Jälkimmäisellä voit lukea myös hankkeen blogiaOppidigi-tunnisteella. Blogiin keräämme vinkkejä oppimiseen ja erilaisia hankkeen varrelta kertyviä kokemuksia.  Oppimisen tuen keskuksen sivuilta löydät lisäksi muun toimintamme, kuten Helsingissä järjestettävät oppimisvaikeuksien tukiryhmät, joissa on syksyn osalta vielä tilaa. 

Vaikka kulunut vuosi on laittanut meidät melkoisten haasteiden eteen, tarjoaa se samalla tilaisuuden kehittää tapoja tavoittaa ihmisiä, joita oppimisvaikeudet koskettavat. Enää tuen saamisen ei tarvitse olla kiinni asuinpaikasta tai mahdollisuudesta päästä paikan päälle. Toivottavasti sinäkin pääset mukaan kuuntelemaan jotain webinaareistamme, keskustelemaan keskiviikko-chattiin tai osallistumaanyksilövalmennukseen. Mukaan saa tulla niin kotoa, omasta suosikkikahvilasta kuin vaikka lähimetsästäkin!

Kirjoittaja: Minna Parkkila, Oppi-digi -hankkeen psykologitutkija, Kuntoutussäätiö